Suunnittelin ensin tekeväni donitseja, kuten monessa muussa leivontablogissa  on tehty tänä vuonna, mutta sitten päädyin kuitenkin ihan perinteisiin munkkeihin, ne ovat kuitenkin meidän perheessä vappuherkku numero yksi, donitseja voi tehdä milloin vaan muulloinkin. :)

Samoja munkkeja syötiin myös juhannuksena; pakastin valmiit munkit sokeroimattiomina ja tuoreena. Juhannuspäivänä sitten sulatus, ja sokerointi, ja tuoreet munkit olivat valmiina tarjolle. :)



Tein ison,2kertaa 1/2 litran pullataikinan, jotta munkkeja riittää sitten vähän mummolaankin vietäväksi. Taikina on ihan tavallinen muuten, mutta sokerin ja voin määrää vähensin noin 1/3, sillä rasvaa ja sokeria löytyy munkeista muutenkin. Kardemummaa laitoin ihan vain tuoksun vuoksi noin 1/2 tl, sillä meidän esikoinen ei pidä kardemummasta jos sitä on paljon.

Teen pullataikinasta ensin tavallisia pikkupullia, jotka saavat kohota sillä aikaa kun öljy kuumenee. Öljyn lämpötilan sopivuuden kokeilen niin, että tipautan öljyyn vaalean leipäpalan. Kun öljy alkaa kuplia leipäpalan ympärillä ja ruskistaa leipää, on öljy riittävän kuumaa. Otan pikkupullat peukalon ja etusormen väliin ja teen niihin kolon, ja tipautan rinkilän öljyyn kohonnut puoli alaspäin; näin kohoamaton puoli pääsee kohoamaan öljyssä. Öljyn lämpötila pysyy aika hyvänä, kun levy on 5/6 asennossa paiston ajan ja munkkeja lisätään paistettavaksi koko ajan, jos paistamiseen tulee taukoja, pienennä lämpötilaa. Muista pitää kansi ulottuvilla turvallisuuden vuoksi.

Kun munkit on kypsiä, laitan nen hetkeksi kuivumaan leivinpaperin päälle, ja sitten on sokeroinnin vuoro. Munkin paistoon en uskalla vielä lapsia päästää, mutta sokerointi onkin heidän mielestään sitä hauskinta puuhaa. Sokerointiin käy parhaiten tyhjä sokeripussi, jossa munkki ravistellaan sokerin seassa. ja sokeriksi siro- erikoishieno sokeri.

OIKEIN ILOISTA VAPPUA!