torstai 1. tammikuuta 2015

Vaniljainen tyrnipiiras

lauantai, 24. maaliskuu 2012 (ohje vanhasta blogista)


Sain tämä ohjeen helmikuun sly- paketin mukana. Ohje on isoon piirasvuokaan, mutta tällä kertaa kokeilin tehdä siitä pikkuisia piirasia minimuffinssivuualla. Aivan ihananmakuisia niistä tuli!
Löysin kuin löysinkin pakastimesta vähän tyrnimarjoja, ja kuten sly:ni sanoi, niitä marjoja kannatti todellakin kokeilla tähän piirakkaan, se maistui ihan kaikille, kuten parini lupasikin. Hyvää  tulisi varmasti myös puolukoista tai vaikka punaherukoistakin; lempeän makea täyte ja ihanan rapea kaurakeksimäinen pohja kaipaavat voimakkaan marjan makua kaverikseen.
Tästä tuli kyllä hetipaikalla minun suosikkini, ja ihan vrmasti tulen tekemään tätä myöhemminkin, sekä isona piirakkana että pikkupiirasina.

Vaniljainen tyrnipiiras

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl grahamvehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
* vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muut aineet ja painele taikina voideltuun piirasvuokaan. esipaistapaista 200 asteessa noin 10 min (pikkupiirasia noin 5 min), ja valmista sillä aikaa täyte
Täyte:
200g vaniljarahkaa
1 muna
½ dl sokeria ja 1 dl tyrnimarjoja (tai 2 dl tyrnihilloa)
1 tl vaniljasokeria
*sekoita täytteen aineet ja kaada täyte pohjan päälle ja paista vielä 175 asteessa noin 30 minuuttia kunnes täyte on kokonaan hyytynyt ja piiras on kauniin ruskea (pikkupiirasia 15- 20 min)
*tarjoa jääkaappikylmänä
Pohjataikina kohosi minuvuuissa esipaiston aikana, painoin niihin kolot perunanuijan toisella päällä täytettä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ihanaa kun kommentoit!