Meillä vietettiin jo perinteeksi muodostuneita uudenvuoden valvojaisia. Laskeskelimme että olemme yhdessä samalla porukalla viettäneet vuoden vaihdetta jo ainakin yhdeksän kertaa. Ensimmäisinä vuosina söimme niitä perinteisiä nakkeja perunasalaatin kera, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, että jotain muutakin, maistuvampaa ja terveellisempääkin voisi syödä. Ainakin kuutena vuonna olemme tehneet valvojaisruuaksi pitaleipiä. Lapset jo odottavat niitä, mikään muu ei enää taida tulla kysymykseenkään, pitaleivät kuuluvat uudenvuoden valvojaisiin siinä missä tinojen valaminen, sädetikut ja valvominenkin.
Meitä on ruokapöydässä yksitoista henkeä, ja pitaleipiä ja tykötarpeita tehdään niin, että niistä riittää kaikille uudenvuoden päiväksikin syömistä, niin ei tarvitse valvotun yön jälkeen keksiä mitään muuta syömistä. Teen pitaleipätaikinan uudenvuodenvalvojaisiin kahdeksankertaisena, eli 2 litraan vettä. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 8- 10 kpl pitaleipiä.

Pitaleivät:
2 1/2 dl kuumaa vettä
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa (tai 25 g tuorehiivaa)
5 1/2 dl jauhoja (käytän sekaisin hiivaleipäjauhoja, puolikarkeita vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita, myös sämpyläjauhot käyvät hyvin.)
1/2 dl öljyä
* Liota kuumaan veteen sokeri ja suola
* Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja alusta jauhot veden joukkoon. Lisää lopuksi öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä.
* Jaa taikina kahdeksaan tai kymmeneen osaan, pienen sämpylän kokoisiksi paloiksi, ja kaulitse tai painele käsin ne ohuiksi leipäsiksi (halk. noin 12 cm) jauhotetulla pöydällä.
* Anna leipästen kohota leivinliinan alla.
* Paista leipäsiä 5-7 minuttia 250 asteessa.
* Halkaise leivät puoleen väliin asti niin että niihin tulee tasku.
* Täytä mieleisilläsi täytteillä.
Tässä meidän noutopöytä kynttilän valossa. Täytteenä pitaleivissä: kanaa, salaattia, tomaattia, ananasta, juustoraastetta, suolapähkinöitä, suolakurkkua, sipulia, salsakastiketta, pepperonipaprikoita sekä erilaisia kermaviilidippikastikkeita. Herkullista ja terveellistäkin, tämän aterian jälkeen jaksaa ulkoilla ja ihmetellä sädetikkuja, ja iltasella voi hyvällä omalla tunnolla vähän herkutella irtokarkeilla ja sipseilläkin. :)